Menu
Blogi: Pär Österlund

Kolme asiaa, joita et tiennyt uudistuneesta luottoluokituksesta

Bisnoden luottokelpoisuusarvio, eli tuttavallisemmin rating, uudistui tänä keväänä.
Uudistuksen vuoksi paljastan kolme merkittävää muutosta, joista et luultavasti tiennyt.

1. Luottokelpoisuusarvio lasketaan lähes tuplamäärälle yrityksiä

Aiemmin luottokelpoisuusarvio löytyi noin 350 000 suomalaisyritykselle. Nykyisin luottokelpoisuusarvio lasketaan kaikille YTJ:stä löytyville kahdelle miljoonalle yritykselle. Näistä noin 541 000 yrityksellä luottokelpoisuusarvio on joko AAA, AA, A, AN, B tai C. Lopuille lätkäistään leima ”Ei ratingia”, sillä niistä ei ole saatavilla tarpeeksi paljon tietoja järkevän luottokelpoisuusarvion laskemiseksi.

Tarkoittaako tämä, että moni asiakas on aikaisemmin jäänyt ilman luottokelpoisuusarviota mahdollisesta asiakkaasta? Ei, sillä olemme voineet tarjota vastauksen yli 99 prosenttiin tehdyistä kyselyistä. Ja nyt prosentti pompsahtaa entisestään.

2. Toiminimi voi nousta kahden A:n luokkaan

Vapun jäljiltä AA-kerho voi nostaa pintaan väärän mielleyhtymän, sillä kyseinen kerho on luottokelpoisuusarviomielessä kaikin puolin positiivinen. Aikaisemmin henkilöyhtiö on voinut kivuta vain yhden A:n yritykseksi, sillä henkilöyhtiöistä ei ole käytössä tilinpäätöstietoja. Nappasimme sen sijaan laskentaan kyseisten yritysten maksutapatiedot. Eli laskunsa pitkään ajallaan hoitanut toiminimi voi ansaita uudistuksen jälkeen lisä-A:n.

3. Luottokelpoisuusarvio ennustaa maksuhäiriöt hyvin

Sanon sen suoraan: Suomessa tapahtuu melko vähän konkursseja ja kun konkurssihakemus pamahtaa pöytään, laskujen kanssa on ollut ongelmia jo pitkään. Oikeasti haluamme kaikki välttää jo maksuhäiriöt, sillä silloin ollaan jo taistelemassa rahojen saamisesta asiakkaalta.

Luottokelpoisuusarvio ennustaa hyvin tulevat maksuhäiriöt. Kolmasosassa tapauksista C-luokan yritys tulee saamaan maksuhäiriömerkinnän seuraavan vuoden aikana. Kahden vuoden kuluessa melkein puolet kälysimmän luokan putiikeista päätyy protestoitavaksi. Bisnoden tilasto: Maksuhäiriöriski Rating-luokittain

Bisnoden tilasto: Maksuhäiriöriski Rating-luokittain

Joten muista: mikäli asiakkaan tiedossa komeilee C, kannattaa rahat haalia omaan laariin ennen toimitusta.


Pär Österlund Pär Österlund vastaa Bisnodella digitaalisten markkinointipalveluiden kehittämisestä. Hän aloitti Bisnodella vuoden 2013 alussa, kun yhtiö osti Esendra Oy:n liiketoiminnan.
Lue lisää »

Tulosta

Läs mer om våra tjänster på www.bisnode.com Bisnode